Hyödyt

Infra-alan toimintaympäristö muuttuu nopeasti, ja uudet toimintatavat ja yhteiskunnan tarpeet asettavat uusia haasteita. Pitkäjänteisellä kehitystyöllä voidaan varmistaa, että toimijoille kehittyy uudenlaisia valmiuksia ja osaamista, jotka vastaavat näihin haasteisiin.

Tutkimus- ja kehitystoiminta edistää yhteiskunnan hyvinvoinnin kehittymistä tukemalla hyvin toimivan infrastruktuurin ylläpitoa. Kehittäminen tukee yritysten liiketoimintaa ja parantaa kannattavuutta ja kilpailukykyä. Infra 2010 -ohjelman yhteishankkeet luovat perustukset, joiden varaan kukin osallistuva yritys voi rakentaa omaa kilpailukykyään vahvistavia kehityshankkeitaan.

VTT:n laskelmien mukaan infra-alalla on mahdollista saavuttaa aktiivisen tutkimus- ja kehitystoiminnan avulla yhteensä 140 miljoonan euron vuotuiset säästöt. Summa vastaa kolmea prosenttia alan kokonaistuotannosta.

Ohjelman suurimmat hyödyt tulevat voimavarojen ja osaamisen tehokkaasta yhdistämisestä. Infrarakenteiden elinkaaren aikaisen tiedonhallinnan parantamisen avulla vähennetään päällekkäisiä toimintoja ja pystytään muun muassa kohdentamaan rakenteiden ylläpito oikeaan aikaan.

Kehittäminen kannattaa

”Uskon, että kaikki investoinnit Infra 2010 -ohjelmaan maksavat varmasti itsensä takaisin korkoineen. Tulokset ovat olleet erittäin hyviä infra-alan muissakin tuoreissa kehityshankkeissa.”

Eero Karjaluoto
pääjohtaja
Tiehallinto

Yritykset mukaan

”Infra-alan suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja tilaajien välille voidaan saada aikaan enemmän yhteistyötä Infra 2010 -ohjelman myötä. Valtiovalta voi luoda yhteistyölle mahdollisuuksia, mutta yritysten täytyy myös osata tarttua niihin.”

Juhani Tervala
rakennusneuvos,
liikenneväyläyksikön päällikkö
liikenne- ja viestintäministeriö

Innovatiivisuus palkittava

”Infra-alan tutkimus- ja kehittämistoiminnalle Infra 2010 -ohjelma on välttämätön. Hankintamenettelyä on vietävä osaamista, pätevyyttä ja innovatiivisuutta palkitsevaan suuntaan.”

Juhani Kuusisto
liiketoimintaryhmän johtaja
YIT Rakennus Oy

  Infra-alan merkitys
  Väylät 2030
  PDF 3,1 Mb
.