OSAAMINEN JA INNOVAATIOTOIMINTA


Osaaminen ja innovaatiot käytäntöön infra-alalla ja tutuiksi alaa opiskeleville

Kehitysohjelmien toistuva ongelma on se, että niiden tuloksia ei onnistuta levittämään tarpeeksi tehokkaasti. Tämä havaittiin myös Tekesin Infra-teknologiaohjelmassa. Tutkimusten mukaan valtaosa uuden tiedon omaksumisesta tapahtuu käytännön työtä tehdessä, joten oppimisvalmiuksista vain osa pystytään käyttämään hyväksi koulutuksen ja viestinnän avulla.

Infra 2010 -ohjelman tavoitteena on, että oppimisesta ja innovoinnista tulee osa pilottihankkeiden suunnittelua, toteutusta ja viemistä käytäntöön. Yhdessä tai useammassa ohjelman pilottihankkeessa tullaan siksi määrittelemään yhteisen oppimisen ja ongelmanratkaisun malleja.

Syntyvän tiedon levitystä parannetaan viestinnän, markkinoinnin sekä koulutuksen kautta. Kehityshankkeiden tuloksia havainnollistetaan laatimalla esittelyaineistoja ja simulaatioita. Ensimmäiseksi valmistellaan todennäköisesti koneautomaation, tietomallien sekä elinkaariosaamisen koulutusta. Oppimateriaaleja päivitetään ensin ympäristögeotekniikassa, sitten maarakennustyömaan tuotannonsuunnittelussa, tiensuunnittelussa, vesirakentamisessa ja infrarakentamisen taloudessa, ja uudet materiaalit jaetaan alan oppilaitoksiin ja yhteisöihin.

Infra 2010 -ohjelma kohentaa myös alan imagoa ja houkuttelevuutta. Uudet teknologiat ja toimintamallit, niitä havainnollistava viestintä ja modernit opetusmateriaalit luovat kuvaa alasta, jota eri osapuolet eli tilaajat, tuottajat, oppilaitokset ja alan järjestöt kehittävät eteenpäin yhdessä.

Katso painopistealueen road map ja anna palautetta!


  Palauteryhmä

  Osaamisklubi
  Infra-alan innovaatio-
  järjestelmän
  kehittäminen
  kalvoesitys
  Innovaatioiden
  pilotointi
  infrahankkeissa -
  kalvoesitys
  Innovaatioiden
  pilotointi
  infrahankkeissa -
  muistio
  Pilotointihankkeet
  alustana uuden
  oppimiselle
  Simulointi
  opetuksessa
  Liikennealan
  korkeakoulutuksen
  ja t&k-toiminnan
  kehittämistarpeet
  Työnjohtokoulutuksen
  kehittäminen
  ammattikorkea-
  kouluissa ja
  toisen asteen
  ammatillisessa
  koulutuksessa
  Klusterimalli infra-
  alan osaamisen
  kehittämisessä